Aikuisten ja nuorten suunnistuskoulu 2023
Aikuisten ja nuorten suunnistuskoulu on tarkoitettu kaikille 14 vuotta täyttäneille, jotka haluavat oppia suunnistamaan tai vahvistaa suunnistustaitoaan. Opetus aloitetaan perusteista, joten osallistujille ei ole minkäänlaisia ennakko-osaamisen vaatimuksia.
Koulutuksen tarkoituksena on opettaa suunnistuksen perustaidot ja rohkaista kehittämään opittuja taitoja itsenäisesti, esimerkiksi Lapin Susien kuntorasteilla eli iltarasteilla.
Koulutuksessa käydään aluksi läpi suunnistuksen teoriaa, mutta pääpaino on käytännönharjoituksissa. Ryhmän mukana kulkee kokenut suunnistaja tukemassa ja ohjaamassa harjoituksen suoritusta.
Kurssi on soveltuu kaikille jotka
- haluavat oppia uuden, kiehtovan harrastuksen
- haluavat oppia lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia, jotta voivat turvallisin mielin lähteä vaikkapa marja- tai sienimetsään
- haluavat päästä eroon siitä epävarmuuden tunteesta, joka on jäänyt mieliin aikaisemmista suunnistuskokemuksista
- haluavat kohottaa kuntoaan mukavan harrastuksen parissa
- haluavat liikkua luonnossa kunnioitten sitä ja nauttien sen monimuotoisuudesta
- haluavat oppia ymmärtämään niitä työkavereita, jotka aamukahvipöydässä silmät loistaen kertaavat edellispäivän kuntorastien reitinvalintoja
Ensimmäisellä kerralla käydään läpi suunnistuksen perusteita, karttamerkkejä ja kompassin käyttöä sekä esitellään varusteita.
Varsinaiset käytännön harjoitukset pidetään omina yhteisharjoituksina sekä tiistaisin kuntorastien yhteydessä yhteensä 4 kertaa. Ensimmäiset kuntorastit ovat Ivalon ympäristössä.
Välineet ja varusteet
Harjoituksia varten ei tarvitse hankkia mitään erityisiä varusteita. Normaali ulkoiluun sopiva vaatetus ja jalkineet riittävät mainiosti. Huomioi maastossa liikkumisessa, että toisinaan maasto voi olla kosteaa ja soistuvaa, jolloin kengät voivat kastua. Myös kumisaappaat käyvät, koska aluksi liikutaan kävellen.
Kustannukset
Itse suunnistuskoulu on ilmainen, mutta suunnistusharjoitusten yhteydessä peritään karttamaksu 3 € / kartta / kerta.
Suunnistuskoulun jälkeisillä kuntorasteilla karttamaksu on 5 € tai 3 € (jäsenmaksun maksaneet LaSun jäsenet).
Vakuutus
Jokainen osallistuu suunnistuskouluun omalla vastuulla. LaSu vastaa siitä, että suunnistuskoulussa on asianmukainen ohjaus.
Lisätietoa:
Janne Hannola, p. 045 2233 641
Suunnistuskoulun aikataulu
Torstai 11.5. klo 17.30 - 19.30, paikkana Kaarteen (Ivalon koulukeskus) kota, suunnistuksen perusteita ja kompassin käyttöä.
Torstai 18.5. klo 18.00 -19.30, Pokkivaara, ohjattua yhdessä suunnistamista.
Maanantai 22.5. klo 18.00 - 19.30, Jänkkävaara, ohjattua yhdessä suunnistamista.
Tiistai 23.5. klo 17.00 - 19.00, Törmänen kuntorastit, itsenäisesti tai parin kanssa.
Tiistai 30.5. klo 17.30 - , paikka Sovintovaara kuntorastit, ohjatusti yhdessä tai pareittain tai yksin.
Tiistai 6.6. klo 17.30 - , paikka Morokkavaara kuntorastit, suunnistusta ohjatusti yhdessä.
Tarvittaessa järjestetään vielä ylimääräinen yhteinen suunnistuskerta.
Muutokset ovat mahdollisia
Suunnistuksen opetusmateriaalia netissä
- suunnistus.fi. Mikä on kartta? Miten otan suunnan? Miten suunnistaminen tapahtuu?
- Kuntosuunnistusmateriaalia Suunnistusliiton sivuilla, mm. tiedosto “Karttamerkit ja kuvat”, jossa jokainen karttamerkki on havainnollistettu valokuvalla maastosta
Hyödyllisiä linkkejä aikuisten suunnistuskoulun osallistujille
- Kuntosuunnistajan vakuutus
- Rastimääritteet -vihkonen
- Suomen Suunnistusliitto
- Suunnistajan Kauppa, nettikauppa